Tulgon jatkotarina

Oli synkkä ja myskyinen yö. Sateen ropiseminen peltikattoon mustutti taivaan ja samalla kaivoi esiin muistot kuivuudesta, Gobin soradyynien kivet hakkaamasaa maastoauton pohjaa. Kuivuudesta vedenpaisumukseen ja valosta pimeyteen, noustessani virtuaali aloitti jokapäiväisen pauhaamisensa uutuustuotteista, jotka myöhemmin korvaisivat sen korvaamattoman elämänlaatua oleellisesti parantavan materian jonka samaisten mainosten houkuttelemina olimme hankkineet.

Astuin ruumiiden yli kylpyhuoneeseen ja katsoin ehjästä peilin palasta kasvojani, juonteet, arvet ja modifikaatiot tuntuivat tutulta, mutta silmieni tunne, se mitä edelleen kiihkomielisen addiktoituneesti uskossaan pysyvät saattaisivat kutsua sieluksi, oli kadonnut. Tiesin verilöylyn vieneen sen viimeiset rippeet tekosiveästä tajunnastani, hinta oli täydellisen oikeutettu.

Talo josta poistuin lasittunein silmin kolme raatoa perääni jättäen kuului ystävälleni. Kaksi muuta olivat ystäväni veli ja vaimoni... Oikeastaan entinen vaimoni. Yksikään heistä ei enää kävele tämän kaupungin katuja ja syyllisyyden tahrat heijastuvat käsistäni.

Mieleni palaa takaisin palkkarmeija-aikoihini Gobin autiomaassa... Tein taas sitä mistä niin yritin päästä eroon. Taas tapoin ja murhasin. Nyt ei olisi mitään estettä palata takaisin. Ei mitään minkä luokse palata. Kävelin synkkään sateeseen kuunnelleen sateen piiskaavaa ääntä. Sen humina täytti korvani...

Lue edellisen jatkotarinan kummallistakin kummallisemmat kiemurat

Jatka tarinaa! (vain jäsenille)