Tulgon kotiluola nuoli Tulgo nuoli Historiikki
[1997] [1998] [1999] [2000] [2001] [2002] [2003] [2004]

Tähän Tulgo-klaanin Wiralliseen Historiikkiin on koottu klaanimme historian tärkeimmät tapaukset. Kaikista livetapaamisista löytyy lisäksi tarkempaa tietoa kotisivujen livet-osiosta. Neuvoston historia löytyy Jäsennurkan neuvosto-osiosta.

Tämän historiikin alkuosa pohjaa pitkälti Tárin, Tindómerelin ja Dannéran teksteihin. Myöhemmin sitä on päivittänyt mm. Adoran ja Dannéra. Kaikenlaiset lisäykset ja korjaukset ovat aina tervetulleita.

Tulgon historioitsijat

   
1997

Fantasiaklaani Tulgo perustettiin 2.11.1997 ja samana päivänä ^Tulgomerkit^ nähtiin ensi kerran Kiss FM:n Chat Townin Linnassa. Klaanin perustivat ^Spardek¤Archbishop^, ^Kain^TulgoKnight^ ja ^Domastor^Thief^. Eräänä päivänä he kävivät Linnassa ja saivat selville, että siellä oli klaaneja ja päättivät perustaa omansa. Perustajajäsenistä ainoastaan ^Spardek^ on yhä Tulgon toiminnassa mukana.

20. päivänä marraskuuta alettiin klaaniin ottaa uusia jäseniä. Jäsenten määrä jatkoi hitaasti nousuaan, kun Spardek, ainut jäsen jolla oli tuolloin internet, kävi Linnassa ja pyysi muita linnaajia liittymään klaaniinsa. 20.11. avattiin myös klaanimaili Hotmailissa.

1998

Talvi

Maaliskuun lopussa 1998 Tulgo sai tarjouksen Xar*Warlock*:lta, X-Klaanin johtajalta. Xar ehdotti kahden klaanin yhdistymistä, fuusiota. Spardek hyväksyi tarjouksen, ja X-Klaanista ja Tulgosta tuli Xtulgo. Tapahtui monia muutoksia, tehtiin uusi -enemmän käytetty- klaanimaili Hotmailiin, johon jokainen voi lähettää viestejä ja käydä lukemassa niitä.

Kevät

Klaani kasvoi edelleen ja jäsenten määrä kaksinkertaistui. Meillä oli nyt kaksi johtajaa, Xar ja (X)Spardek. Xarin aikana klaani sai myös ensimmäiset kotisivunsa ja oman chatin. Kehitimme myös arvot, joita annettiin tietyille aktiivisille, ahkerille ja pitkään klaanissa olleille henkilöille.

Kuitenkin toukokuussa erimielisyydet jakoivat klaanin kahteen osaan. Lopulta tämä johti Xarin ja hänen kannattajiensa lähtöön XTulgosta, josta tuli jälleen Tulgo. Silti kaikki erimielisyydet eivät heti kaikonneet ja mielipiteitä vaihdettiin edelleen. Ensimmäisenä oli vuorossa klaanin johtajuuskysymys. Päätettiin, että meillä olisi kolme johtajaa; ^Spardek¤Archbishop^, ^Tindómerel¤Shaman^ ja ^Kain¤TulgoKnight^. Näihin aikoihin saimme myös uudet, Tindómerelin ja Rómennan tekemät kotisivut.

Kesä

Kesän aikana klaanilaiset tapasivat toisiaan ensimmäisen kerran livenä Särkänniemessä ja Tindómerelin mökillä 23.-24.7.1998. Myös muissa tapahtumissa, kuten Ropeconissa 24.-26.7. sekä Ankkarockissa 2.8., tavattiin toisia tulgoja. Näissä Tulgon ensimmäisissä live-miiteissä syntyivät myös klaanin ensimmäiset epäviralliset alajärjestöt, Sonnit ja Tulgo-Nunnat.

Maanantaina 27. heinäkuuta johtajien tapaamisessa päätettiin poistaa klaanista arvojärjestelmä. Nyt vain johtajat, sekä vakituiset "työntekijät" kantoivat nimessään merkkiä. Lisää töitä kehiteltiin koko ajan ja muutamalle klaanilaiselle kasaantuneita tehtäviä jaettiin.

Jäsenmäärän ollessa suuri oli keskustelu klaanimailissa toisinaan liian hidasta. Päätettiin perustaa neuvosto, johon kuului aluksi johtajat mukaan lukien seitsemän klaanilaista. Neuvosto perustettiin ensisijaisesti nopeaa päätöksentekoa varten.

Syksy

Syyskuussa yksi johtajista, ^Kain¤TulgoKnight^, katsoi parhaakseen erota klaanista. Meidän ei auttanut muu kuin päästää hänet menemään. Klaanille jäi silti kaksi johtajaa. 6. syyskuuta pääsimme eroon klaanimailistamme ja siirryimme postituslistan käyttöön. Mutkikkaan alun jälkeen jokainen jäsen oppi käyttämään sitä ja (toivottavasti) pitämään siitä. Klaani sai myös ensimmäisen, vaikkakin lyhytaikaisen, jäsenensä ulkomailta, kun ^BelGandara^Master Sorcerer^ Englannista liittyi klaaniimme.

Päätimme myös, pitkän keskustelun jälkeen, lopettaa jäsenien oton klaaniin. Jäsenkaavake otettiin pois yleisestä käytöstä.

3. lokakuuta Logokilpailun voittaja julkistettiin. ^Elwing^ElfPrincess^:n tekemästä työstä Tulgo sai hienon logon.

24. lokakuuta Tulgolla oli ensimmäinen epävirallinen Minimiitti Helsingissä. Epävirallinen, koska mukana oli myös Tulgon ulkopuolisia henkilöitä. Tindómerelin ja Rómennan järjestämän miitin ohjelmassa oli syömistä, hauskanpitoa, sekä laser-taistelua Megazonessa.

Marraskuun aikana perustettiin Tulgon Idearyhmä, joka toimi ensin keskenään mailaamalla. 24.11.1998 heille perustettiin oma postituslista.

Joulukuussa neuvostomme kohtasi suuren ongelman, ollako vai eikö olla nettiklaani. Päätimme aloittaa nettitoiminnan kehittämisen. Klaanin mielipiteen ollessa lähes sama päätimme, että olemme FANTASIAklaani, jolla on toimintaa sekä internetissä että "oikeassa elämässä".

1999

Talvi ja kevät olivat aktiivista miitti- ja liveaikaa. Pidettiin kolmas Tulgon LIVE Helsingissä, missä järjestettiin myös monia miittejä. Mittejä pidettiin myös Tampereella, Oulussa ja Joensuussa. Tulgot larppasivat ahkersti ja tapasivat toisiaan monessa pelissä. Tulgon jäseniä oli myös mukana järjestämässä ensimmäistä Linnaliveä.

Nettitoimintaa piristettiin perustamalla Tulgolle oma messageboard eli Tulgon Treffipalsta. ;)

Kesäkin oli täynnä erilaisia tapahtumia ja tapaamisia. Varsinainen LIVE, Tulgon historian neljäs, pidettiin Jyväskylän suunnalla Hangasjärvellä.

Ropeconin yhteydessä pidettiin sekä Neuvoston virallinen kokous että vuoden miltei virallinen yleiskokous, jossa paikalla oli kolmisenkymmentä tulgoa. Kokouksessa päätettiin mm. aloittaa Tulgon kummitoiminta, jotta uudet tulgot tuntisivat olonsa kotoisammaksi klaanissa.

Snagan toimesta klaanille perustettiin oma irc-kanava nimeltään #tulgo. Kanava säilyi pitkään varsin hiljaisena, ennen kuin tulgon massat oppivat tämän viestinnän muodon.

Kesän aikana selvisi, että klaani ei tiennyt paljoakaan neuvoston tekemisistä, joten aloitettiin säännöllinen tiedottaminen neuvoston ja klaanin välillä.

Syys-lokakuun vaihteessa Tulgo osallistui vakuutusyhtiö Pohjolan järjestämään nuortenideakilpailuun. Kilpailu etsi uusia järjestöjä ja tapoja aktivoida 16-29 vuoden ikäisiä nuoria. Emme kuitenkaan voittaneet palkintoa.

Tulgot olivat jälleen innolla mukana järjestämässä ja osallistumassa, kun Linnalive II järjestettiin 8.-10.10. Espoon Otaniemessä.

Lokakuussa Tulgolle perustettiin myös vapaaehtoinen ingame-lista, jonka toiminta aloitettiin pelaamalla cyberpunkia. Listalla saattoi erikseen sovittujen roolipelien lisäksi hoitaa myös linnahahmoihin liittyviä asioita.

Marraskuussa iloinen Idearyhmämme aktivoitui ja aloitti Celegormin toimesta Fantasiatietovisan, jossa esitettiin viisi uutta kysymystä joka torstai. Vähäisen osallistujamäärän vuoksi kysymykset tulivat esille vain kolmena torstaina ja fantasiavisa päätettiin lopettaa.

Neuvostossa harmaaparrat keskustelivat joulukuun alussa klaanin ikärajan nostamisesta sekä uuden jäsenpuhdistuksen tekemisestä.

2000

Heti vuoden alkajaisiksi tulgot kunnostautuivat larppien järjestäjinä. 22.1.2000 pelattiin Tampereella Onnenmursun ja Irmon järjestämä Mindfields sekä 29.-30.1. Celegormin ja Deliriumin järjestämä Shadowsphere.

Klaanissa keskusteltiin Tulgo-lehden tekemisestä sekä yleisestä aktiivisuuden puuttumisesta.

Kesällä tulgot ottivat jälleen osaa lukuisiin näytelmäroolipeleihin ja tapasivat myös muutamissa larpeissa sekä epävirallisissa pippaloissa.

Neuvostossa pohdittiin sitä, onko Tulgo Linnaklaani vaiko ei. Lopullinen kanta kallistui sille kannalle, ettemme varsinaisesti ole. Mitään dramaattista Linnasta eroamista ei kuitenkaan suoritettu.

Ropeconissa 4.-6.8. oli jo perinteiseen tapaan Tulgolta iso edustus paikalla ja siellä pidettiin Tulgon virallinen vuosikokous.

Loppuvuodesta keskusteltiin kiivaasti Tulgon rekisteröimisestä niin neuvostossa, livessä kuin listallakin. Lopulta pikkujoululivessä päätimme ensin muuttaa klaanin toimintaa hieman rekisteröidympään ja virallisempaan suuntaan. Tämä tarkoittaa siis mahdollisesti vaihtuvaa hallitusta, puheenjohtajia, rahastonhoitajaa, tilintarkastajaa, vuosikokousta ja niin edespäin. Tällä siis voisimme testata miten homma sujuu.

2001

Dannéra ja Ieth tekivät klaanille uudet ja uhkeammat kotisivut, jotka sisälsivät paljon interaktiivisia tietokantaelementtejä. Sivut julkistettiin Dannéran ja Iethin luona Sivunjulkistamismiitissä 26. 5.

Tulgon kymmenes live-tapaaminen pidettiin Vuohiniemessä 27. - 29.7.2001.

Kesän aikana saatiin viimein päätöksen neuvoston työnjako. Nyt jokaisella neuvoston jäsenellä on oma vastuualueensa ja vähemmän töitä kasaantuu vain muutaman henkilön harteille. Kesällä myös Tulgon oma irc-kanava #tulgo nousi uuteen kukoistukseensa, kun ylläpitäjäksi saatiin klaanin ulkopuolinen Maxwell.

Rekisteröityminen herätti jälleen kerran klaanissa suuresti keskustelua, samoin kuin live-tapahtumien vakuuttaminen sekä klaanin yleiset arvot.

2002

Tulgot päättivät pitkästä aikaa järjestää pienempiä miittejä. Tammi- ja helmikuussa tavattiin Helsingissä ja maaliskuussa Jyväskylässä.

Tulgon kahdestoista live-tapaaminen järjestettiin Onnenmursun toimesta 5.-7.4. Valkeakoskella. Ohjelmassa oli mm. nuorisovankilalarppi sekä improleikkejä. Tässä livessä kokeiltiin ensimmäistä kertaa osallistujen jakamista ryhmiin, jolle kullekin oli osoitettu oma vastuualueensa yhteisistä tehtävistä. Näin siivous, ruuanlaitto, saunanlämmitys ja muut toimet sujuivat joutuisasti.

Kesäkuussa pidettiin Tulgon historian ensimmäinen neuvoston live kokous, jossa määriteltiin neuvostonkokousten periaatteet. Kaikilla Tulgon jäsenillä on jatkossa läsnäolo- ja puheoikeus neuvoston kokouksissa. Neuvoston kokouksia pyritään pitämään livenä useita vuodessa. Näin kaikilla halukkailla on säännöllisesti mahdollisuus keskustella klaanin toiminnasta ja tulevaisuudesta.

Kotisivutiimi perustettiin.

2003

Tulgolle hyväksyttiin viralliset rekisteröitymättömän yhdistyksen säännöt.

Suurta keskustelua aiheuttivat mm. #tulgo kanavan opit ja taas kerran uusien jäsenten ottaminen. Ilmassa oli jopa ehdotus alkaa kutsuklaaniksi, mutta tätä emme tehneet, vaan jatkoimme edelleen satunnaista jäsentenoton rajoittamista.

2004

Tulgo otti käyttöön uuden ^Jarelin^ suunnittelman logon.

Tulgon alkoholipolitiikkaa tarkistettiin. LIVEt pysyvät yhä alkoholittomina, mutta muissa tapahtumissa voidaan tapauskohtaisesti joustaa alkoholin kohdalla.

Tulgo päätti siirtää postituslistansa pitkään käytetystä yahoogroupsista enkuliin.