Tulgon kotiluola nuoli Livet nuoli Live 18.0

KATTILIVE 18.0

Tulgon kahdeksannessatoista livessä testailtiin kenen katti kestää. Kukaan ei uskaltanut tuoda kissaansa paikalle joten sadetta tuli vain vähän, mutta kanttia testattiin eXtremefirman avustuksella. Livessä heiluttiin 30.7-1.8.2004.

Perjantaina jotkut kilipäät kävivät naku-uinnilla kylmässä järvessä ja illan pimetessä kun kaikki olivat saapuneet paikalle kirjoiteltiin suruja ja iloja paperille jotka sittemmin poltettiin nuotiossa. Tai siis ainakin surut poltettiin iloja ei kai ollut tarkoitus polttaa, mutta niistä ei näkynyt jälkeäkään tuon iltaleikin jälkeen. Hurja toteemienveisto alkoi. Kalle ja Salum vetelivät storytellingiä nuotionsavussa englanninkielellä koskapa meitillä oli mukana yksi kappale saksalaisia.

Lauantaina heräiltiiin aikaisin puolenpäivän jälkeen ja alettiin hurja ruuan laitto. Kallen ylicheffinä suurimmalta osalta itsetekemästä keskiaikaistyylisestä kokkauksesta tulikin varsin maittavaa. Syötyämme päivä alkoikin olla jo pulkassa ja lähdettiin hiihtämään kohti kiipeilymestaa. Extremeä riitti ja suurin osa jengistä suostui maksamaan 10 euroa siitä että sai kokeilla omaa korkeanpaikan kammoaan. Kiivettiin tolpannokkaan josta loikattiin trapetsille ja sitten myöhemmin vielä pinottiin kaljakoreja päällekkäin. 27 koriin eli maksimiin pääsivät Hobitti, Maniac, Ieth, Inferior ja Tindómerel. KPS turnaus ratkaisi vielä viimeisen korin päälle kiivenneistä voittajaksi Maniacin joka nimettiin Tulgon sankariksi sopivalla pokaalilla höystettynä. Tässä jossain välissä käytiin extremepuljun mäen sisään pykäämässä saunassa lämmittelemässä ja järvessä molskimassa. Järvelle oltiin rakennettu tukeista pieni polku jota sai siinä yrittää kävellä läpi. Parhaat taisivat päästä kolmannen tukin puoleen väliin ennen kuin vesi vei voiton. Henkisenä sankarina Romenna selvisi vammoitta vaikka tippui haara-asentoon tukin päälle. Illalla pelailtiin vähän taistelupetankkia ja myöhemmin savuisessa kodassa hampaattomia eläimiä.

Sunnuntaina aikaiseen painettiin takaisin saunalle lainaamaan kanootteja. Niillä sitten melottiin ympäri järveä kunnes vesisade ajoi Tulgot kotio. Seuraavan kerran otetaankin sitten parin päivän melontareissu!

Liven järjestivät:

Liveen osallistuivat: Ieth, Dannéra, Maniac, Tindómerel, Romenna, Malach, Saldor, Nazo, Lanttu, Daran, Cayuchi, Miaria, Jadelyn, Henric Suulas, Maya, Celegorm, Inferior, Hobitti, Andrea, Otto , False

Kuvia Livestä (Nazo)